WordPress-kotisivut yritykselle
Miksi kannattaa tehdä WordPressillä kotisivut?
Tässä artikkelissa käsittelemme hyviä puolia, minkä vuoksi kannattaa valita WordPress sisällönhallintajärjestelmäksi ja tehdä sillä kotisivut. Vuosien varrella vastaan on tullut monenlaista toteutusta. Monet toteutukset eivät ole olleet kovin houkuttelevia katseltavia. Sen vuoksi aluksi saattaakin muodostua harhakuvitelma, että kaikki WordPress-sivustot näyttävät samalta tai se soveltuu ainoastaan bloggaukseen.
WordPress on ilmainen
Yksi parhasta puolista WordPress-sivustolla on, että sen voi hankkia ilmaiseksi. Tuote kuuluu GPL-lisenssin alle, mikä antaa kenelle tahansa oikeuden käyttää, kopioida, muuttaa ja jakaa edelleen ohjelmaa. WordPressin voi ensimmäistä kertaa asentaa vaikka omalle kotiläppärilleen, testata hieman ominaisuuksia ja sen jälkeen vasta tehdä päätöksen, haluaako toteuttaa kotisivut sillä.
WordPress on avointa lähdekoodia
Avoin lähdekoodi on tapa jakaa ja kehittää tietokoneohjelmistoa siten, että jokainen käyttäjä pääsee lukemaan koodia ja voi muokata sitä. WordPressin kehitys ei ole ainoastaan yhden yhtiön takana, vaan kehittäjiä voi olla projektissa satoja, jopa tuhansia. Jokainen kehittäjä voi oman alansa taitajana tuoda oman lisäyksensä tuotteeseen ja näin kehitys on monipuolista ja joustavaa.
Useissa ohjelmistokehitystaloissa suurin ja eniten maksava asiakas sanelee, mitkä muutokset ohjelmistoon tehdään. Avoimen lähdekoodin ohjelmistoissa jopa yksittäisillä kehittäjillä on mahdollisuus tuoda pieni lisäyksensä ohjelmistoon ja jakaa se kymmenille tuhansille muille käyttäjille. Ei muuta kuin vain lataamaan WordPressin koodit itselle!
WordPressille on nopeaa tehdä kotisivut
Jos visuaalisen ilmeen luonti sivustolle tuntuu haasteelliselta, WordPressille on olemassa lukuisia eri teemoja. WordPressille löytyy täysin ilmaisia teemoja, joilla saa hetkessä kasaan kotisivut. Osa teemoista on maksullisia. Usein maksullisista teemoista on olemassa ilmaisversio, joiden muokkausominaisuudet ovat rajoitetut. Jos haluaa saada kaikki pro-ominaisuudet käyttöön, silloin teemasta täytyy ostaa maksullinen versio.
WordPressille on suuri määrä eri lisäosia
WordPress on tällä hetkellä johtava sisällönhallintajärjestelmä eli CMS (Content Management System). WordPressin osuus kaikista sisällönhallintajärjestelmissä on yli 60%. Käyttäjiä on niin suuri määrä, että alustalle julkaistaan kaiken aikaa käyttökokemusta parantavia lisäosia. Tarvitsetpa sitten käyttöösi verkkokaupan, pankin maksupainikkeet, sähköisiä lomakkeita tai kaksivaiheisen kirjautumisen – todennäköisesti joku kehittäjä on julkaissut pluginin, joka tekee sen mahdolliseksi.
Hakukoneoptimointi eli SEO on helppoa WordPress-alustalla
WordPress on suunniteltu siten, että hakukoneoptimoinnin pitäisi olla helppoa. Se onnistuu asentamalla siihen tarkoitettu plugin. Tällöin käyttäjä pystyy helposti hallitsemaan, minkälainen tiivistelmä kustakin sivusta näkyy hakukonetuloksissa. Sivuille voi nopeasti lisätä avainsanoja, jotka parantavat hakukonenäkyvyyttä.
Helppokäyttöiset kotisivut
Peruskäyttäjän ei tarvitse osata koodausta: html, javascript tai CSS ovat tarpeettomia. Uusia sivuja luodaan painamalla nappia, tekstin ja nappien värejä vaihdetaan valikoista ja pääsääntöisesti sivusto on hallittavissa käyttöliittymän kautta. Siinä vaiheessa, kun sivustolle tarvitaan jokin ominaisuus, joka ei ole valmiina, täytyy palkata koodari tekemään homma puolesta. Monta kertaa yksityis- ja yritysasiakkaat haluavat vain ottaa WordPressin asennuksen ammattifirmalta. Asennukseen saattaa kuulua joitain muokkauksia, joita asiakas itse ei pysty eikä osaa tehdä. Projektin päätteeksi sivusto luovutetaan asiakkaan hallintaan, ja ylläpitäminen on sen jälkeen helppoa hiirellä klikkailua.
Tietoturva ja HTTPS
Avoimen lähdekoodin ansiosta WordPress-sisällönhallintajärjestelmällä on tuhansia silmiä, jotka lukevat koodia läpi. Tämän vuoksi monet tietoturva-ongelmat löytyvät nopeasti. Niihin tulee myös korjaukset nopeasti.
WordPressiä tulisi aina käyttää SSL-sertifikaatin kanssa, jolloin salasanat ja kaikki muukin liikenne menee suojattuna selaimen ja palvelimen välillä.
Useita erilaisia käyttötapoja
WordPressiä voi käyttää esimerkiksi seuraaviss tehtävissä:
- Yrityksen kotisivuna
- Bloggausalustana
- Verkkokauppana
- Yhdistyksen jäsensivustona
- Online kurssien myynnissä
- Yrityksen intranet-sivustona
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous WordPress-sivuston asentamisesta.